Olin ihan vähän aikaa sitten reissussa työn puolesta. Paluumatkalla todistin tapahtumia, joista halusin kirjoittaa. Tämän blogipostauksen runko tuotettiin iPhonen ruudulla ja nyt sen sitten viimeistelen. Tekniikka on ihmeellistä. Mutta siis asiaan.
Ryhmä venäläisiä (perustan tämän kuulemaani puhuttuun kieleen, varma en voi olla) 11-12 -vuotiaita tyttöjä oli päässyt sekalaisen aikuisjoukon kanssa matkalle. Ryhmässä oli laskujeni mukaan 7 tyttöä ja seurailin heitä lähtöportilla ja vielä koneessakin useamman tunnin. Ryhmä oli jakautunut kolmeen joukkoon. Yhdessä joukossa olivat 3 havaintojeni mukan koppavaa nuorta neitiä, joita ei kiinnostanut muiden matkustajien mukavuus tai turvallisuus saati sitten normaalit käyttäytymissäännöt. Yksi tytöistä esimerkiski sylki terminaalin lattialle.
Toisessa ryhmässä oli kolme tyttöä, jotka selailivat jonkunlaisia askartelukansioita ja piirtelivät. He hymyilivät vieraille ja käyttäytyivät rauhallisesti, häiritsemättä ketään. Kaikilla edellämainituilla kuudella oli päällä I LOVE BARCELONA hupparit, jotka olivat ilmeisesti ostaneet jostain turistirysästä kohdekapungissa.
Lyhyelläkin matematiikalla voi laskea, että jäljelle jäi se yksi yksinäinen tyttö. Hän luki Mangaa ja oli pukeutunut eri tavalla kuin muun ryhmä. Häntä myös jatkuvasti kiusattiin ensimmäisen ryhmän tyttöjen toimesta. Sinä aikana, jonka tyttöjä seurasin, hänet väkivalloin siirrettiin yhdeltä istuimelta toiselle kolme kertaa, hänen ollessaan koppavien tyttöjen tiellä. Hänen kirjaansa myös juoksutettiin ympäri terminaalia kannustushuutojen (äänensävystä päätellen) seuratessa mukana. Hän otti tyynen rauhallisesti vastaan kaiken kiusaamisen ja istui vain hiljaa ja palasi, kirjan palauduttua hänelle, lukemisen pariin.
Jäin miettimään tätä ryhmädynamiikkaa. Oliko tyttö yksin erilaisuutensa vuoksi vai oliko hän erilainen, koska oli yksin? Jos et koe kuuluvasi ryhmään, et välttämättä myöskään halua tunnustaa "väriä" ja pukeudut eri tavalla. Toisaalta, voisi olla myöskin niin, että tämä yksinäinen tyttö yrittäisi kaikin voimin kuulua joukkoon.
Nostin hattua tytölle, että hän otti tyynesti kiusaamisen vastaan, eikä lähtenyt muita tyttöjä provosoimaan. Hän tuntui olevan sinut itsensä kanssa ja päättäneen elää omaa elämäänsä. Tälläiset ihmiset ovat minusta niitä, jotka elämässä pärjäävät. On osattava olla oma itsensä, vaikke se kaikkia miellyttäisikään. Samaan aikaan mietin kiusattujen kohtaloita. Perustan tämän nyt ihan omiin havaintoihini, mitään tutkimustuloksia minulla ei asiasta ole.
Kiusatuille lapsille on minusta yleisesti kaksi tulevaisuuden vaihtoehtoa. Joko he pärjäävät entistä paremmin ja menestyvät elämässä käyttäen kiusauskokemusta voimavarana ja oppimistyökaluna. Toinen ryhmä lähtee marttyyriyden tielle ja vetoaa aina siihen kuinka heitä kiusattiin ja kuinka elämä on kurjaa. Toki väliinkin mahtuu monia eri tarinoita, mutta tässä minusta ääripäät.
Olisi mielenkiintoista tietää mihin tämä kiusattu Mangaa lukeva tyttönen elämässä päätyy, veikkaan menetyvää ryhmää!
