Ystävyyden määritelmä

Pysytään ihmissuhteissa. 

Minulla on ollut viimeiset 10 vuotta erittäin läheinen ystävä, jonka kanssa olen jakanut ilot, surut, murheet, turhautumiset, onnet, ja kaikki muutkin elämän tunteet ja tapahtumat. Hän on luottohenkilöni, ystäväni, tukeni ja turvani. Hän on mies. 

En pysty laskemaan kuinka monta kertaa tämä on aiheuttanut kulmien kohottamista niin nuorten, kuin vanhempienkin seurassa. Ystäväni on minulle erittäin rakas ja elämäni olisi paljon köyhempää ilman häntä, mutta hän on vain ystäväni. Jo periaatteessa inhoan tapaa, jolla suhteemme on "vain" ystävyyttä, sillä  minusta ystävyys on arvokasta ja todella tärkeää. Se, ettemme ole pari ei tarkoita, ettei suhteemme ole aito ja merkityksellinen. Ystäväni on minulle kuin isoveli, jota minulla ei ole (on kyllä kaksi ihanaa pikkuveljeä) ja tietää minusta paljon sellaista, jota kukaan muu ei tiedä. 

Olen kuullut useita kertoja toteamuksia "Koska te tajuatte, että teidän pitäisi olla pari?", tai "Ketä te luulette huijaavanne?". Emme huijaa ketään, emmekä tarvitse herättelyä parisuhteeseen, sillä tunnemme toisemme niin hyvin, ettei muu kuin ystävyys tulisi koskaan välillämme kysymykseen. Ihmiset, jotka odottavat meidän "heräävän todellisuuteen ja lopettavan teeskentelyn" vähättelevät suhdettamme ja sitä ystävyyttä, jota molemmat arvostamme ja pidämme tärkeänä. 

Alustuksen jälkeen siirrynkin siis asiaan. Mistä johtuu, etteivät hetero naiset ja miehet voi olla keskenään monien mielestä ystäviä vaan pakkaan on aina sekoitettava seksi ja parinmuodostus? Eivätkö eri sukupuolta olevat voi olla keskenään aidosti ystäviä? Samaa ei käsittääkseni kuitenkaan epäillä kahden lesbon tai homon ystävyyssuhteesta, korjatkaa jos olen väärässä. 

Olen äärimmäisen onnellisessa asemassa kun saan tukea ystävältä, jonka perspektiivi on usein erilainen arjen kysymyksiin, ystävän, joka aidosti innostuu kun kerron meneväni treffeille ja ystävän, joka kuulee pienimmästäkin äänenpainostani mitä tunnen. Monesta nämä ominaisuudet, tuota treffikohtaa lukuunottamatta, ovat hyvän kumppanin tuntomerkkejä ja näin toki onkin, mutta jos kuvailisin tätä suhdetta toiseen naiseen, saisin kommentteja siitä kuinka onnellinen saan olla näin ihanasta ystävästä. Kun paljastuu, että kyseessä on mies, alkavat kulmat kohoilla. Jopa läheiseni ovat vuosien saatossa epäilleet, että emme vaan uskalla "kokeilla" parisuhdetta, mutta kun molemmat varmasti tiedämme, ettei se ole vaihtoehto (asiasta on keskusteltu usein), emme halua kokeilla mitään minkä tiedämme varmuudella muuttavan ystävyyttämme ja suhdettamme. 

Kysynkin siis, onko jollain muulla vastaavia kokemuksia? Voivatko miehet ja naiset olla platoonisesti maailman parhaita ystäviä ja kuinka mahdollisten kumppaneiden tulisi siihen suhtautua?