Kiitokset ja kohteliaisuudet

Miksi meidän on niin vaikea sanoa kiitos? Miksi meidän on niin vaikea ottaa kiitos vastaan? Miksi monet asiat viedään negatiivisen kautta eteenpäin ja pessimismi kukkii? Tässä muutamia asioita, jotka ovat mietityttäneet kovasti tässä viime aikoina. 

Kiitos on kaunis sana, mutta usein vähättelemme kiitoksen aihetta kiitosta saadessamme. Montako kertaa olet itse sanonut "no eihän se nyt ollut mitään" kun olet saanut kiitosta, tai vähätellyt kohteliaisuutta? Miksi joskus kiitoksen sijasta olemme hiljaa tai otamme asiat itsestäänselvyyksinä?

Alkuun sanon jälleen, etten missään tapauksessa arvostele ketään, vaan pohdin kulttuuriamme. Samoin, myönnän auliisti, että syyllistyn näihin usein itsekin. Tässäpä muutamia esimerkkejä omasta elämästäni. 

Eräs tuttuni teki minulle palveluksen, jota arvostin kovasti. Otin asiakseni kiittää hieman tavallista runsaammin ja lähetin kortin, jossa kiitin avusta. Siis ihan postissa :) Sain vastauksena tekstiviestin, jossa ihmeteltiin korttia kovasti ja epäiltiin, että kalastelin näin itselleni kiitosta kiitoksesta. Aika nurinkurista, vai kuinka?

Olin myös elokuussa järjestämässä yllätysjuhlia sukulaiselle. Juhlien aikana ja niiden jälkeen sain paljon, vaikka itse sanonkin, ansaittua kiitosta. Kaikki järjestelyt menivät hyvin, kaikilla oli hauskaa ja juhlakalu oli kovin tyytyväinen. Miksi siis tunsin itseni noloksi kun minua kiiteltiin? Nöyryys on hyvä asia, mutta saa kai hyvistä suorituksistaan olla ylpeä? 

Tähän kulminoituu minusta juuri tämän tekstin syvin olemus. Nöyryys ja vaatimattomuus ovat suomalaisia hyveitä, joten omaa onnistumista ei saa hehkuttaa tai siitä olla onnellinen. Samaan aikaan kun kiitoksen vastaanottaminen saattaa olla hankalaa, mistä johtuu, että niin moni kokee toisen onnistumisen tai menestyksen uhkana ja jos asianosainen on menestyksestään onnellinen, on se ylpeyttä ja "hattuun nousemista". Olemmeko yhteiskuntana todella niin epävarmoja, että muiden menestys on itseltä pois ja omia suorituksia on kohteliaisuuden nimissä vähäteltävä tai salattava?

Oman elämän vertaaminen toisten elämään vain yhdeltä osa-alueelta johtaa usein siihen, ettemme tajua kuinka hyvin meillä asiat on itsellä. Emme koskaan voi tietää koko totuutta toisten ihmisten elämästä, eli toisiin vertaaminen ei ole kannattavaa. Toisen menestys ei ole minulta pois, onnea heille. Mitä useampi on onnellinen, sen onnellisempi on maailmamme. 

Tällä en halua sanoa, että omaan elämään on aina oltava tyytyväinen. Tarkoitukseni on sanoa, että kahden eri elämän vertaaminen on turhaa. Vähän sama kuin vertaisi omenaa kurkkuun. Molemmat hyviä, mutta kurkusta harvoin tehdään piirakkaa tai omenasta pikkelsiä. Jos kaikkia elämän osia ei tiedä tai tiedosta, ei kannata kahta eri asiaa verrata.

Mutta palataan kiitokseen. Kuinka usein sanot itse kiitos? Kuinka usein otat kiitoksen vastaan avoimin mielin ja nolostumatta? Mistä olet kiitollinen? 

Itse pyrin sanomaan kiitos aina kun siihen on aihetta ja joskus muutenkin. Olen tietoisesti yrittänyt myös parantaa kykyäni ottaa vastaan kiitosta, tosin matkaa vielä on, niin syvällä tuo kulttuurillinen nöyryys on. Kiitos niille, jotka blogia lukevat ja kiitos niille, jotka kommentoivat.