Vietin viikon Ruotsissa ystävien ja heidän ystäviensä seurassa. Yhtenä iltana saimme aikaan jokseenkin kiihkeän keskustelun siitä, mikä on nyky-yhteiskunnassa sallittua, hyväksyttyä ja normaalia. Tässä hieman keskustelun pohjalta käymääni pohdintaa.
Yksi osallistujista oli sitä mieltä, että ihmiset ovat nykyään epäkohteliaampia ja itsekeskeisempiä kuin aiemmin. Hän syytti tästä lähtökohtaisesti älypuhelimia ja erityisesti Facebookia. Hänen mukaansa ihmiset ovat niin keskittyneet digitaalisiin suhteisiinsa, että aidot kohtaamiset jäävät väliin. Ei ole enää tärkeää tavata ihmisiä kasvokkain vaan samaan aikaan voi chattailla useamman ihmisen kanssa. Ystävyyssuhteistakin on tullut suorittamista ja niisä etusijalla on tehokkuus.
Itse olen koen, että tässä kohdin ei voidan sanoa, että asia on musta tai valkoinen. Minusta sosiaaliset kanavat auttavat ylläpitämään suhteita, jotka aiemmin olisivat ehkä kuivuneet kasaan ajanpuutteen vuoksi. Samaan aikaan, varsinainen henkilökohtainen kanssakäyminen on saattanut hieman vähentyä, sillä toisten ihmisten elämästä voi lukea/kuulla heitä tapaamatta. Kolikolla on siis kaksi puolta.
Samainen ihminen argumentoi, että ihmiset keskittyvät myös seurassa vain digitaalisiin medioihin, eivätkä huomioi ympärillään läsnä olevia ihmisiä. Tässäkin näkisin toki ääripäät. Itse olen huomannut, että lähipiirini osaa olla sekä fyysisesti, että henkisesti läsnä, vaikka kaikkia vempaimia ei suljettaisi kokonaan kanssakäymisen ajaksi. Toki poikkeuksiakin on ja auliisti myönnän, että itseänikin joskus ärsyttää, jos edes illallista ei voida syödä ilman, että toinen koko ajan vilkuilee puhelintaan.
Näiden havaintojen pohjalta mietimme sitä, mikä on normaalia ja hyväkysttävää. Osan mielestä on ok, jos puhelimet ovat ruokailun aikana pöydällä ruokailijoiden välissä ja puhelimiin, tviitteihin, sähköpostiin ja viesteihin vastataan tilanteessa kuin tilanteessa. Toiset taas kokevat, että vempaimet on hyvä sulkea kokonaan ja keskittyä vain läsnä oleviin ihmisiin. Poikkeuksena koettiin ihmiset, jotka työnsä puolesta päivystävät, sekä pienten lasten vanhemmat, mutta nämäkin tietyissä rajoissa.
Mitä mieltä olette? Olemmeko siirtäneet sosiaalisen verkostomme kokonaan digiaikaan vai onko henkilökohtaisella tapaamisella edelleen paikkansa? Keskitymmekö liikaa vempaimiimme vai ovatko ne hyvä lisä hektisessä maailmassa? Missä kulkee raja niiden käytöstä?
Kekustelussa sivuttiin myös mikä on oikeasti kohteliasta, minkälaista käytöstä voidaan toisilta odottaa ja onko maailmassa yksi yhteinen käytöksen normisto. Palaan näihin esimerkein myöhemmin, tässä postauksessa keskityin kuumimpaan aiheeseen.
