Siveyden sipuli

Kävin viikonloppuna Tukholman risteilyllä. Siljan laivalla, DeLuxe-hytissä vietimme laatuaikaa hyvän ystävän kanssa ja nautimme kumpikin rauhasta ja lepppoisesta osta. Ystävä ilman lasta, minä taas jonkun seurassa. Win-win.

Pohdimme molemmat sitä, mikä on tuo risteilemisen idea ja mistä tämä koko ajatus on saanut alkunsa. Laivamatka kestää yli 16 tuntia yhteen suuntaan. Perillä ollaan alle 8 tuntia. Ja sitten toiset 16 tuntia takaisin. Koko reissu siis kestää noin 40 tuntia, josta reippaat 3/4 vietetään peltipurkissa, jossa juomavesi maksaa, ruokavalikoima on rajallinen ja kanssaihmiset enemmän tai vähemmän päissään. Lisäksi purkki keinuu, joka aiheuttaa pahaa oloa ja epätoivoa. Kyseenalaistimme tämän reissumuodon, kun lentäen pääsee nykyään alle 50 eurolla suunta Tukholmaan ja lento kestää 50 minuuttia. Toki lennollakin voi tulla paha olo, vesi maksaa ja ruokavalikoima on todella rajallinen, mutta sitä kurjuutta kestääkin siis alle tunnin, verrattuna tuohon 16 tuntiin.

Toki matkustaminen DeLuxe.hytissä laivan 11. kannella on ihan eri juttu (onneksi) kuin nuoruuden ajan autokannen alla tapahtuneet risteilyt, mutta silti sitä miettii tässä hektisessä maailmassa mikä tässä muodossa nyt sitten on niin hienoa. Ystäväni käytti laivan spa-palveluita ja kehui kovin. Ruoka ravintolassa oli ihan maukasta, drinkkeihin tosin petyimme. Aika vetiset olivat mojito ja margarita, jotka menomatkalla join, ystävän kuplivista vain yksi oli hyvää, muut joko kaameita tai ihan ok.

Mutta siis, kaiken muun kanssa pystyin elämään ja seurasta nauttimaan, mutta kliseisesti istuimme laivan yökerhossa lauantaina illalla (diskossa teinit lauloivat huonosti karaokea). Keskiyön megashow oli sitä itseään, taattua risteilylaatua. Laatu on toki tässä äärimmäisen suhteellinen käsite. Lavalla oli 10 nuorta tanssijaa, yksi nuori laulaja, sekä akrobaatti. Akrobaatti osasi asiansa, laulaja lauloi, ei tosin kovin hyvin ja tanssijat, niin no. He tanssivat sanan laajimmassa merkityksessä. Satuimme istumaan aivan lavan reunalla ja muutamaan kertaan kävi mielessä, että odotettiinkohan meidän pujottavan 5 euron seteleitä tanssijoiden, varsinkin niiden nuorien nättien tyttöjen, housunkaulukseen. Sen verran provokatiivista oli heidän liikehdintänsä. Itse pidän kovasti tanssista taiteena ja katson sitä mielelläni, mutta tätä ei kyllä voinut hyvällä tahdollakaan kutsua taiteeksi. Heräsi siis kysymys, mikä oli shown tarkoitus? Kenelle se oli suunnattu? Mitä ohjeita oli varustamo esiintyjille antanut ja onko tästä saatu palautetta? Toista iltaa emme enää yökerhossa viettäneet vaan paluumatkalla katoismme hytissä (DeLUxe -hyitissä on sekä minibar, että televisio) pohjoismaista laatudraamaa Solsidanin ja Sillan merkeissä.

Olenko siveyden sipuli, joka ei ymmärrä taidetta? Olenko ennenaikaisesti keski-ikäistynyt ja menettänyt huumorintajuni? Enkö vain osaa nauttia viihteestä? Vai oliko kenties niin, ettei vereni alkoholipitoisuus ollut tarpeeksi korkea kun nipotin pienistä? Lavalla simuloitiin seksiä, hetkutettiin takamusta, esitettiin kaikki maailman kliseismmät sukupuoliroolit ja vaihdettiin asuja lennossa. Mitään juonta tai tarinaa ei esityksessä ollut, toistensa päälle liimattuja toinen toistaan kliseisempiä liikesarjoja vain.

Tästä aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka. Seksi myy, mutta emmekö voi vaatia parempaa? Erotiikkaakin voi tehdä tyylikkäästi, mutta viihdettäkö ei? Silja ei tässä suinkaan ole ainoa syyllinen, vastaavaa näkee mediassa, kulttuuriarenoilla, lavaspektaakkeleissa ympäri maailman. Kyseenalaistankin nyt koko järjestelmän ja käytän tätä yksittäistä showta esimerkkinä. Muuten olin oikein tyytyväinen Siljan tarjoamaan palveluun, jos nyt ei tuota koko risteilykonseptia lasketa. Se nyt vaan ei ole minun juttuni.

Sisustusta

En ole aiemmin bloggannut sisustamisesta, sillä olen jotenkin kaavamaisesti ajatellut, ettei pienen 30m2 vuokrayksiöni sisustus kiinnosta ketään, eikä siitä ole paljonkaan sanottavaa. 

Nyt kuitenkin päätin, että avaan hieman omaa sisustusfilosofiaani, jos sitä nyt filosofiaksi voi kutsua. Regellisesti sanottuna, sistusmakuni on muuttunut rankasti viimeisen 10 vuoden aikana, joka on varmasti ihan luonnollista. Ihminen kasvaa ja kehittyy, ympärillä trendit muuttuvat, ja visuaalinen silmäkin oppii pitämään uusista asioista. 

Muutin omilleni, tosin poikaystäväni kanssa, vuonna 2001. Silloin kotonamme oli sininen sohva, paljon vaaleaa puuta ja vihreä nojatuoli. Jälkikäteen ajateltuna tunnelma oli aika opiskelijakämppämäinen, mutta olimmehan molemmat alle 25-vuotiata opiskelijoita. Ei siis yllättävää. 

Erottuani asuin pienissä yksiöissä, sekä suuremmassa kolmiossa ystäväni kanssa. Kaikkia leimasi se, että kalusteet kulkivat paikasta toiseen mukana ja niitä "päivitettiin" kankailla ja tyynyillä. Lapsuundenkodista mukana oli vielä useita huonekaluja ja esineitä. Edelleen tyyli oli enemmänkin opiskelija-asunto tai kirpparivarasto kuin suunniteltu kokonaisuus, mutta mikäpäs siinä. Se sopi siihen elämäntilanteeseen. Väreinä kimppakämpässä suosin omassa huoneessani punaista ja keltaista, yleisissä tiloissa meillä oli paljon sinistä ja vihreää. Yksiöissäni väritys oli paljon vaaleampi, tosin vihreä nojatuoli kulki mukanani koko ajan.

Asuin vuosia Ruotsissa, jonne vein pakettiautollisen tavaraa mukanani. Sielläkin asumista leimasi väliaikaisuus, vaikka siis samassa asunnossa tuli vietettyä 4 vuotta. Olin alivuokralaisena, joten mitään suuria muutoksia en voinut tehdä, ja ne jotka luonani Ruotsissa kävivät muistavat varmasti 60-luvun kaamean keltaisen keittiöni ja kylpyhuoneen muovimatot, myös seinillä. Oma sisustusmakuni muuttui hieman hailakammaksi, ruskeita kalusteita, puuta, valkoista, ruskeaa ja edelleen hieman vihreää. Ruotsissa ollessani laajensin makuani hieman myös katalogien ulkopuolelle ja etsin vaikutteita muistakin liikkeistä kuin siitä sinisestä laatikosta :)

Vuonna 2010 palasin Suomeen. Ensimmäisen vuoden asuin pikkuveljeni kanssa vanhempiemme asunnossa Espoossa. Pikkuveljeni sisusti olohuonettamme niin, että sain sinne koulupöydän mahtumaan. Muuten elin lähes matkalaukkuelämää äidin ja isän kalusteissa. Sisustaminen ei kuulunut silloin laisinkaan kuvioon.

Sattuman kautta löysin keväällä 2011 nykyisen pienen yksiöni. 30m2, suhteellisen pienet ja matalat ikkunat, iso kylpyhuone ja mukavan kokoinen keittiö. Sinnekin kasasin tutuilta ja sukulaisilta saatuja kalusteita. Asunnon ilme oli vihreän sohvan ja nojatuolin sanelemaa ja ihan  mieluinen, mitä nyt sohva oli aivan liian suuri tilaan. Pääosin kalusteet, puista ruokapöytää lukuun ottamatta, ovat olleet valkoisia noiden vihreiden lisäksi. 

Nyt kesällä heräsin ensimmäisen kerran siihen, etten ole koskaan oikeastaan suunnietellut sisustustani. Olen vain ostanut tarpeeseen aina jokin kalusteen ja yrittänyt sitoa niitä sitten yhteen. Nyt tein, ensimmäistä kertaa, suunnitelman, miten haluan värien kanssa leikkiä ja millä sidon yhdessä tilassa olevan makuusopen ja olohuoneen yhteen samalla kuitenkin pyrkien tekemään niistä kaksi eri tilaa. 

Uuden sisustuksen väreiksi valikoituivat kirsikka, harmaa ja valkoinen, tehosteina turkoosia, ruskeaa ja pieni ripaus vanhaa vihreää. Vanha sohva sai uuden kodin jo syyskuussa ja vuosikausia palvellut nojatuoli muuttaa siskon omakotitaloon maalle nyt viikonloppuna. Uusin päiväpeiton ja tyynyt sängyllä ja uusi sohva on herkullisen pinkki (tai virallisesti väri taitaa olla kirsikka). 

Suurin osa tavarasta tulee IKEA-tavarataloista, mutta olen halunnut tuoda myös persoonallisuutta esille valokuvin, jotka saavat keskeisen paikan huoneen isolta seinältä. Kun peruskalusteet ja tekstiilit ovat paikallaan aion vielä käyttää aikaa siihen, että löytäisin sinisen laatikon ulkopuolelta myös persoonallisia ratkaisuja, jottei kotini näyttäisi jatkossa aivan IKEA-kuvastolta. Kuvassa tekemäni pieni "kartta" niistä elementeistä, joista kotini sisustus tulee koostumaan.

Itse olen suunnitelmaan kovin tyytyväinen ja koen, että kerrankin kotini on suunniteltu, ei jämistä kasattu. Sisustuslehdissä ja blogeissa näkyvät ihanat musta-valkoiset tai muuten hyvin "värittömät" kodit ovat minusta hurjan kauniita, mutta itse pidän väristä, joten haluan sitä myös kotiini. Se sisustamisessa onkin minusta niin hienoa; jokainen tekee kodistaan sellaisen jossa itse viihtyy.

Voin, mahdollisesti, jakaa kuvia oikeasta kodistani kun muutos on valmis, mutta lupaamaan en mene. Olen hurjan huono ottamaan kuvia.